Hallinnon Tutkimuksen Seura on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen yhteistoimintaan. Seura on perustettu toukokuussa 1981 Tampereella ja se on tarkoitettu kaikille hallinnon tutkimuksesta kiinnostuneille tieteenalasta tai organisaatiotyypistä riippumatta. Seura toteuttaa tarkoitustaan muun muassa:
- Toimimalla hallintoa tutkivien yksikköjen yhdyselimenä
- Tekemällä tunnetuksi hallintokoulutusta ja hallinnon tutkimusta
- Julkaisemalla Hallinnon tutkimus -aikakauslehteä
- Järjestämällä vuosittain Hallinnon ja kuntatutkimuksen tiedepäivät yhdessä Focus Localis ry:n kanssa
- Harjoittamalla kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä
Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset pidetään kaksi kertaa vuodessa. Seuran hallituksena on johtokunta, jonka jäsenet edustavat hallinnon tutkimuksen eri aloja.
Päätöksenteko
Hallinnon Tutkimuksen Seuran hallituksena toimii jäsenistön vuosikokouksessa vuodeksi kerrallaan valitsema johtokunta. Johtokunta vastaa seuran käytännön toiminnasta vuosikokouksessa päätettyjen suuntaviivojen mukaisesti.
Johtokunta 2023
- Puheenjohtaja: Jaana Leinonen, Lapin yliopisto
- Varapuheenjohtaja: Ville Pietiläinen, Lapin yliopisto
Johtokunnan jäsenet (suluissa henkilökohtainen varajäsen):
- Ville Kivivirta, Itä-Suomen yliopisto (Minna Kaarakainen, Itä-Suomen yliopisto)
- Nina Lunkka, Itä-Suomen yliopisto (Sanna Laulainen, Itä-Suomen yliopisto)
- Ville Pietiläinen, Lapin yliopisto (Marjo Suhonen, Lapin yliopisto)
- Linnéa Henriksson, Åbo Akademi (Siv Sandberg, Åbo Akademi)
- Ulriika Leponiemi, Tampereen yliopisto (Johanna Liljeroos-Cork, Tampereen yliopisto)
- Marjukka Mikkonen, Tampereen yliopisto (Malla Mattila, Tampereen yliopisto)
- Tomi Kallio, Vaasan yliopisto (Kirsi-Mari Kallio, Turun yliopisto)
- Juha Lindell, Vaasan yliopisto (Aino Rantamäki, Vaasan yliopisto)
- Kanerva Kuokkanen, Helsingin yliopisto (Isak Vento, Åbo Akademi)
- Harri Jalonen, Vaasan yliopisto (Tomi Niemi, Vaasan yliopisto)
- Opiskelijaedustaja Elli Metsävainio, Lapin yliopisto (Samuel Ronkainen, Lapin yliopisto)
Yhdistyksen vuosikokoukset
Kevätkokouksen pöytäkirja 2023
Syyskokouksen pöytäkirja 2022
Kevätkokouksen pöytäkirja 2022
Yhdistyksen säännöt
Hallinnon Tutkimuksen Seura ry:n säännöt (muutettu 11.9.2019).